Lappeenrantalainen EK Isännöinti Oy osaksi Kontu Isännöintiä – Tutut kasvot jatkavat työtä ja toiminnan kehittämistä.

Pitkään Etelä-Karjalan alueella toiminut EK Isännöinti Oy on myynyt isännöintiliiketoimintansa valtakunnalliselle Kontu Isännöinti Oy:lle. Liiketoimintakaupalla haetaan leveämpiä harteita ja jaettuja resursseja toimialan voimakkaassa murroksessa. Yrityksen koko henkilöstö siirtyy uuden työnantajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä, ja toiminta jatkuu tutuissa tiloissa Lappeenrannan Oikokadulla.

Isännöintiala elää parhaillaan voimakasta digitalisoitumisen ja kasvavien viranomaisvaatimusten aikakautta. EK Isännöinti Oy:n yrittäjille siirtyminen osaksi vastuullista ja suurempaa organisaatiota oli pitkän harkinnan tulos, jolla varmistetaan palvelukyky myös tulevaisuudessa.

”Toimialan isot muutokset sekä jatkuva tarve uudistua ja investoida esimerkiksi ohjelmistoihin vaikuttivat päätökseen. On mielekästä olla osana isompaa organisaatiota. Muutoksen myötä osaamisen jakaminen parantuu, kun käytettävissämme on laajan organisaation tieto ja tuki”, taustoittavat yrittäjät Ilpo Silvennoinen ja Ari Perälä.

Paikallisuus ja tuttu arki säilyvät

Vaikka taustaorganisaatio kasvaa, paikallinen ote ja henkilökohtainen palvelu, kuin myös entiset puhelinnumerot säilyvät ennallaan, samoin isännöintijärjestelmä pysyy samana eli Hausvise.

Kaupalla ei ole vaikutusta voimassa oleviin asiakassuhteisiin tai sopimuksiin, vaan arkinen yhteistyö taloyhtiöiden kanssa jatkuu keskeytyksettä.

”Jatkamme isännöintityötä aktiivisesti yhdessä henkilökuntamme kanssa Oikokadun toimistolla ja varmistamme sujuvan siirtymän osaksi Kontua. Meille oli päätöksenteossa ensiarvoisen tärkeää, että toiminta jatkuu yrityksessä, jolla on kykyä katsoa pitkälle tulevaisuuteen ja joka pystyy tarjoamaan henkilöstöllemme erinomaisen työympäristön”, Ilpo ja Ari jatkavat.

_____________________________________________________________